EU haluaa eroon kodinkoneiden ja elektroniikan kertakäyttökulttuurista

2 min 17.11.2016 YLE Uutisluokka

Laitteiden valmistajilta aiotaan vaatia nykyistä kestävämpiä, korjattavampia ja kierrätettävämpiä tuotteita.

Mitattaessa tuotteen vaikutuksia ympäristöön on EU:ssa tähän asti keskitytty siihen, kuinka paljon esimerkiksi pesukoneet tai televisiot saavat enimmillään kuluttaa sähköä. Jatkossa vaatimukset tulevat sähkönkulutuksen lisäksi koskemaan vaikkapa tuotteen käyttöikää.

Kuluttajat voivat ostaa kestävämpiä ja korjattavampia tuotteita vasta ensi vuosikymmenellä.

Poliittista tahtoa ja halua uusien ympäristövaatimusten laatimiseen EU:sta on löytynyt jo aiemmin, mutta työkalut testaamiseen ja mittaamiseen ovat puuttuneet. Nyt asiaan on tulossa muutos. EU:ssa on vastikään käynnistetty standardoimishanke.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet