Juhlia suunnitellaan nyt ammattilaisen avulla

2 min 1.6.2016 YLE Uutisluokka

Suomessa palkataan yhä useammin juhla-avuksi ammattilainen. Vielä pari vuosikymmentä sitten juhlittiin isosti lähinnä häät ja ehkä viisikymppiset. Nykyään juhlia ja halua juhlimiseen on enemmän. Sitä myöten on töitä myös ammattimaisille juhlantekijöille.

 Suomalaisessa kulttuurissa on totuttu juhlimaan vaatimattomasti. Lisäksi tapana on ollut, että isäntäväki järjestää kaiken itse – siivoaa, leipoo ja koristelee. Ulkopuolisen apuun turvautuminen on ollut jollain tapaa häpeällistä.


Nykyään juhlia järjestetään enemmän ja näyttävämmin. Yhä useampi jättää juhlavalmistelut ammattilaisille. Juhlasuunnittelija on järjestäjälle investointi, joka säästää aikaa ja stressiä. Voi itse rentoutua ja nauttia juhlista. Myös ammattilaisten kontaktit koetaan hyödyllisiksi. 10 vuotta sitten juhlia työkseen järjestäviä oli Suomessa vain muutamia. Nyt heitä on yli kolmekymmentä.


Juhlat eivät myöskään ole enää pelkästään isoja merkkipäiviä. Uusia juhlia Suomessa ovat muun muassa baby showerit ja parisuhteen päättymisen sinetiksi järjestettävät erojuhlat. Myös sosiaalinen media helpottaa ja nopeuttaa spontaanien juhlien järjestämistä.


Juhlakulttuurista väitelleen filosofian tohtori Johanna Catanin mielestä tapahtumien ainutkertaisen luonteen korostamisessa piilee juhlien ydin. Juhlimisen pohjimmainen syy puolestaan on halu kohdata ja olla yhdessä.


Taustalla on yhteiskunnan vaurastuminen. Yhä useammalla on varaa juhlia. Vaikkei kaikilla olisikaan, tutkija ei usko, että rahan puute ratkaisee.

– Enemmänkin se kannustaa kekseliäisyyteen etsiä uudenlaisia juhlimisen tapoja. Sosiaalinen kuin perinteinenkin media pitävät huolen siitä, että inspiraatiota ja mahdollisuuksia on tarjolla vaikka kuinka. Ajatellaan, että ai tuollaistakin voi tehdä! Minäkin haluan. Sosiaalisen median jakamiskulttuuri ruokkii tätä entisestään.

Ylen uutisia aiheesta


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet