Kohti vähähiilistä maailmaa? Katso animaatio kasvihuonekaasuista ja maapallon rajoista

2 min 23.11.2015 YLE Uutisluokka

Kasvihuonekaasupäästöjen ja talouden kehityksen välinen riippuvuus näyttäisi olevan murtumassa. Se tarkoittaa, että maailma voi olla menossa kohti vähähiilisempää energiantuotantoa. Ylen animaatiosarjan toisessa osassa selvitellään sitä, miten paljon ihmiskunta voi vielä päästää kasvihuonekaasuja ilmakehään.

Maailman nykyinen talous perustuu pitkälti fossiilisiin polttoaineisiin, ja hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet lähes joka vuosi. Päästöjä tuottavia fossiilisia polttoaineita ovat esimerkiksi kivihiili ja maakaasu. Viime vuonna globaalit hiilidioksidipäästöt olivat 32,3 miljardia tonnia eli saman verran kuin edellisvuonna. Maailman talous kuitenkin kasvoi kolme prosenttia. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun päästöjen kasvu ei seurannut talouskasvua, kertoi Kansainvälinen energiajärjestö IEA viime keväänä.

Päästöjen kasvun pysähtyminen johtui etupäässä energiantuotannon muutoksista Kiinassa ja OECD-maissa. Seuraavat 15 vuotta ovat ratkaisevia ilmastonmuutoksen estämisessä. YK:n asiantuntijoiden arvioiden mukaan ilman päästövähennyksiä ihmiskunta tuottaisi hiilidioksidi- ja muita kasvihuonekaasupäästöjä vuonna 2030 kaikkiaan 60 miljardia tonnia.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet