Nähdäänkö posteljoonit seuraavaksi lumitöissä?

2 min 16.11.2016 YLE Uutisluokka

Perinteisen postin määrän väheneminen on pakottanut Postin kehittämään uutta liiketoimintaa. Posti uskoo, että esimerkiksi suoraan kotiin vietävillä palveluilla on lähivuosina kysyntää.


Posteljoonit ovat tänä vuonna tarttuneet jo ruohonleikkuriin ja haravaan. Posti harkitsee parhaillaan myös lumenluonnin aloittamista, mutta päätöstä ei ole vielä tehty.
 – Ruohonleikkaukseen olimme itse tyytyväisiä ja tilauksia tuli koko maahan. Rohkaistuimme siitä, että kysyntää tällaisille palveluille on, ja perään tuli myös haravointi, sanoo Postin uusien palveluiden tuotannosta vastaava johtaja Anu Punola.

Posti uskoo, että erilaisille kotipalveluille on kysyntää. Posti näkee mahdollisuuksia esimerkiksi yksin asuvien vanhusten joukossa. Posti on markkinoinut keväästä lähtien kunnille hoivapalveluja, joissa esimerkiksi postinjaon tai ateriakuljetusten yhteydessä autettaisiin vanhuksia ja erilaisista vammoista kärsiviä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet