Nepalin metsätuntijat tulivat opintomatkalle Pohjois-Savoon

2 min 19.10.2015 YLE Uutisluokka

Suomalaista metsäosaamista viedään Nepaliin. Tavoite on parantaa Nepalin maaseudun elinoloja ja lisätä puun kestävää käyttöä. Samalla halutaan rohkaista nepalilaisia naisia työskentelyyn metsän parissa. Nepalilaisten metsäosuuskuntien jäseniä vierailee parhaillaan Pohjois-Savossa.


Nepal on pinta-alaltaan reilusti Suomea pienempi maa, joka sijaitsee Kiinan ja Intian välissä Aasiassa. Osa maasta on Himalajan vuoristoa. Nepalin alueella sijaitsee maailman korkein vuori Mount Everest ja joukko muitakin maailman korkeimpia vuoria. Asukkaita on lähes 31 miljoonaa. Nepal kuuluu Aasian köyhimpiin maihin, ja suurin osa ihmisistä saa toimeentulonsa maataloudesta. Noin joka neljäs nepalilainen elää köyhyysrajan alapuolella. Maassa käytiin sisällissota vuosina 1996–2006.


Nepal saa talouteensa runsaasti tukea sekä kansainvälisiltä järjestöiltä että eri mailta kahdenvälisenä apuna. Suomi on tehnyt kehitysyhteistyötä Nepalin kanssa vuodesta 1983 alkaen. Ulkoasiainministeriön mukaan Suomi avustaa Nepalia tänä vuonna noin 18 miljoonalla eurolla. Lisäksi Suomi myönsi Nepaliin kolme miljoonaa euroa humanitaarista apua kevään maanjäristyksen yhteydessä.

Kehitysyhteistyöllä on erilaisia painotuksia kohdemaasta riippuen. Nepalin kanssa Suomen kehitysyhteistyö keskittyy esimerkiksi tyttöjen kouluttamiseen, naisten toimeentulon parantamiseen ja metsien hoitoon. Myös Kirkon Ulkomaanapu nostaa köyhien naisten ja lasten oikeudet keskiöön. Järjestö pyrkii auttamaan syrjittyjä väestöryhmiä, joihin kuuluvat ovat aiemmin joutuneet toimimaan esimerkiksi maaorjina. Syrjittyjä ovat muun muassa dalitit eli kastijärjestelmän kastittomat.

Nepalin talous kasvaa tällä hetkellä, ja esimerkiksi teitä rakennetaan vilkkaasti. Painetta on rakentamiselle ja maanjäristysten vuoksi etenkin puurakentamiselle. 
Nepalia ravisteli voimakas maanjäristys huhtikuussa 2015, ja sitä seurasi myös jälkijäristys. Kuolonuhreja oli lähes 9000. Saveen, lantaan ja kiveen perustuvia rakennuksia tuhoutui runsaasti. Kestävän metsänkäytön kouluttaminen katsotaan nyt ajankohtaiseksi kehitysyhteistyöksi. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet