Suomalaisia on nyt 5,5 miljoonaa

1 min 27.10.2016 YLE Uutisluokka

Suomen väkiluku on ylittänyt ensimmäistä kertaa 5,5 miljoonan rajan. Suurin syy väestön kasvamiseen oli maahanmuuton lisääntyminen.


Lapsia syntyi tammi-syyskuussa reilut 40 400, mikä on Suomen itsenäisyyden ajan pienin luku. Viimeisimmät väestötappiovuodet olivat 60- ja 70-lukujen vaihteessa, kun suomalaiset muuttivat massoittain Ruotsiin. Siitä lähtien väestömme on kasvanut. 


Ilman maahanmuuttoa Suomen väestö alkaisi pikku hiljaa pienentyä. YK:n arvion mukaan Suomen luonnollinen väestönkasvu kääntyisi negatiiviseksi vuoden 2030 paikkeilla. Tulevaisuudessa väestömme kasvaa vain maahanmuuton seurauksena.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet