Oppositio syytti hallitusta toimettomuudesta veronkierron tutkinnassa

11.4.2016 YLE Uutisluokka

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kokoontuivat Pasilan tv-studioon ensimmäistä kertaa viime kevään eduskuntavaalien jälkeen.


Aiheina olivat Panaman paperit, talous ja työllisyys. 

Keskustelu veronkierrosta alkoi ärhäkästi. Erityisesti  Ville Niinistö (vihr.) ja Paavo Arhinmäki (vas.) syyttivät hallitusta toimettomuudesta veronkierron torjumisessa.

Arhinmäki piti Nordean selityksiä huvittavina ja vaati rajat ylittävää lainsäädäntöä.

Hallitus kiisti hidastelleensa veronkierron torjunnassa.

 - Emme me ole venkoilleet tässä asiassa, sanoi Soini (ps.).  Juha Sipilä (kesk.) ja Alexander Stubb (kok.)  lupasivat päätöksiä harmaan talouden torjunnasta ja mahdollisista lisäresursseista veronkierron tutkintaan ensi viikolla.

Oppositio syytti hallitusta erityisesti koulutusleikkauksista.

- Lapsiperheiltä, koulutuksesta, eläkeläisiltä leikataan. On valittu iso epäoikeudenmukainen talouspoliittinen linja, sanoi Antti Rinne (sd.)

Stubb pyrki esiintymään illan aikana silmiinpistävän rauhallisesti.

- Tästä tulee sellainen kuva, että politiikka on riitelyä kun meidän pitäisi yhdessä miettiä miten me saadaan talous kasvuun.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet